Oman pihan ehkä parhain puoli on se, että koiran treenaamiseen nähtävä vaiva on naurettavan pieni. Tyttöjen riesaksi jopa minä olen aktivoitunut hiomaan tottista, jos nyt ei ihan kilpailutavoittein niin vähintäänkin kyykyttäkseni toisia ennen ruokailua 
Tuli kuin huomaamatta opetettua takapalkkaus jopa Almalle, joka tuntuu kyykytyksestä huolimatta nauttivan huomattavasti tempuista joita pääsee tekemään. Ei siinä ikä paina 
Näin alkuun kaikki ovat treenanneet lähinnä sivulletuloa ja sivulla olemista, seuraamiseksikin sitä taidetaan sanoa. Alman kanssa ei enää nipoteta, kunhan pysyisi sen verran sivulla, että pystyy suoraan kävelemään. Oodi puolestaan on aika ison urakan edessä sillä hallikaudelle seuraamisen pitäisi olla paljon paremmin paketissa. Unni taasen – no Unnin kanssa se ikuinen tavoite on siellä alokasluokan tokossa, ehkä BH-kokeessa, joihin molempiin se olisi kirkkaasti valmis, joten hiotaan vaan jo ennestään osattua täydellisemmäksi. Siis sitä oikealle kääntymistä
Myös Siiri tuntuisi kaipaavan treenausta, sillä tänään viimeksi pääsi livahtamaan pihalta omille teilleen ja tuo luoksetulo ei ole ihan kunnossa. Välillä se vaikutti asian jo osaavan, kun sitä katkarapujen voimin on harjoiteltu, mutta harjoittelun vähyyden myötä myös mahdollinen osaaminen puuttuu.
Takapihan tokotähdet ovat siis ryhdistäytyneet, mutta kuinka kauan innostusta riittää. Onhan se ennenkin huomattu, että pienikin vaiva voi joskus olla liian suuri
