Arkisto kategorialle 'Epäviralliset kokeet ja koitokset'

Vappua!

Hyvää Vappua täältä vesikelien keskeltä! Ei koirakuvaa tälläkertaa vaan ominpikkukätösin leivottuja munkkeja, koristelu oli Tonin vastuulla ja aika hyviä niistä kyllä tuli. Nam :) Ehkä munkit näyttää vähän positiivisemmilta kuraisten koirien sijasta.

Ajelin koko poppoon kera aamupäivällä Kaakkuriin Tyrnävän koiraharrastajien match showhun tarkoituksena vain katsastaa mahdollinen erkkarissa esitettävä. Ilmoitin kuitenkin Oodin kehään asti, jotta saa nyt harjoitella oikein urakalla tuota esiintymistä. Ei se ihan rahan haaskausta ollut, kun Oodi voitti siniset isot pennut ja oli lopulta BIS3. Muuten se esiintyy oikein mallikkaasti, mutta tuohon hännän heiluttamiseen meidän pitää vielä satsata ;) Viralliseen koitokseen on vielä kuukauden päivät aikaa, joten kyllähän tässä ehtii.

Mätsärin jälkeen jatkettiin nakkitankkauksen kautta tokotoimikunnan kai jo perinteisiin vapputreeneihin, jossa kaikki kolme pääsi tekemään jotain. Unnin kanssa keskityttiin turnauskestävyyden kasvattamiseen, kun pallopalkalle pääsi vasta hihnassa seuramisen, vapaana seuraamisen sekä molempien jäävien jälkeen. Muutenhan se suorittaa liikkeet varsin koekuntoisesti, mutta tuo keston treenaaminen on päässyt ohjaajalta vähän unohtumaan… Oodi höpöttelin jotain pk-tottistreeneistä vanhoja asioita… Kuinka sitä onkin ollut laiska asian suhteen! Alma pääsi tekemään seuraamista takapalkalla ja ilman. On se niin hauska, kun se tekee edelleen hommat ihan samalla innolla nuorenakin, mutta tuo liikkeen tarkkuus on jäänyt vähän puolitiehen :D

Oli tarkoitus käydä vetämässä myös kevään ensimmäiset verijäljet, mutta koska tuolla mätsärissä vierähti vähän pitempään, päätin jättää asian ehkä huomiselle. Valkiaisella on kuitenkin vielä paikoittain melko paljonkin lunta metsässä. Josko nämä sateet tekisi tehtävänsä niin päästäisiin Unnin kanssa jäljestämään. Ja kyllä sille Almallekin varmaan jokunen lyhyt jälki vedetään, vaikka kisatavoitteet onkin jo takana päin. Oodin kanssa jäljestäminen keskittyy nyt hetken ajan pk-jälkeen, kun mahduttiin alkeiskurssille mukaan.

Vauhdikasta Vappua :)

Rimppakinttu Show

Viikonloppuna kun vauhtiin päästiin, niin jatketaan nyt epävirallisilla tapahtumilla. Tänään vuorossa Pohjois-Pohjanmaan Kultaiset ry:n Rimppakinttu Show eli match show noutajille, jonne kannatuksen vuoksi lähti ihan koko trio. Putsattiin palkintopöytää kyllä siihen malliin, että kerrankin taisi mennä osallistuminen voiton puolelle.

Unni ja Oodi kisasivat rimppakinttuluokassa, koska molemmat on yli 9kk eikä niillä ole virallisista näyttelyistä serttiä. Oodi sai punaisen nauhan malttoi esiintyä oikein hienosti sijoittuen lopulta punaisten rimppakinttujen kolmanneksi.

Unnia ihan nolotti viedä kehään, kun se hilseilee ihan julmetusti karvanlähdön takia. Jouduin eilen sen vielä pesemään, kun kävi pyörähtämässä ihmispaskassa iltalenkillä. Koko koira komeili valkean hilseen peitossa, mutta siitäkin huolimatta Unni voitti siniset rimppakintut, kaikki sinisten voittajat ja sijoittui BIS-kehässä kolmanneksi.

Alma voitti siniset veteraanit ja oli kolmas sinisten voittajista. Kun BIS-kehän jälkeen kaikki paikalla olevat koirat kokoontuivat kehään vielä tuomarin kunniapalkintoa varten, piti valjastaa apukäsiä mukaan.  Tuomari valitsi kaikista koirista Rimppakintun.  Kaikista rimppakintuin koira, paras häntä/pää/liikkuja, sykähdyttävin esiintyjä tms, mistä vain tuomari haluaisi koiran palkita. Tällä kertaa tuomari halusi palkita virkeän ja iloisen veteraanin, joka edelleen jaksaa iloisesti esiintyä ja niin Alma kävi palkinnon hakemassa. Tonikin joutui sitten kehässä jopa juoksemaan ;)

Nyt opetellaankin sitten kukkien hoitoa, kun hienoista palkinnoista tytöt saivat mm. neljä orkideaa! Yhden lahjoitin eteenpäin, mutta kolme pitäisi vielä saada pidettyä hengissä jonkin aikaa. Sääli tappaa noinkin kaunis kukka :D


Alma

Kultainennoutaja ♀
s.22.4.1999

team Musta Hurma

Unni
Sileäkarvainennoutaja ♀
s.19.02.2004


Oodi
Sileäkarvainennoutaja ♀
s.25.5.2009

 

toukokuu 2012
Ma Ti Ke To Pe La Su
« Elo    
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031  

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.