Arkisto kategorialle 'VEPE'

VEPE eli VEsiPEto eikun VEsiPElastus

Kävimme tänään katsastamassa miltä se VEPE lajina vaikuttaisi. Unni pääsi testaamaan alkeisjuttuja kuten kumiveneessä matkustamista oman ohjaajan kanssa ja tämän mentyä hyvin kävi Unni vielä hyppäämässä veneestä veteen minun odotellessa rannalla.

Kumiveneessä matkustamista oman ohjaajan kanssa

Kumiveneessä vieraiden ihmisten kanssa

Veneestä hyppy

Oodikin sai käydä testaamassa miltä kumiveneessä matkustaminen tuntuu, mutta jätettiin nuo veneestä hyppelyt vielä hetkeksi odottamaan. Ihan siksi, että Oodille riittää nyt lajiksi tuo jälki ja nome, ei aleta tätä enää ahnehtimaan.

Veneeseen meno meinasi vähän jännittää, mutta hyvinhän se homma lähti luistamaan

Reipas tunti treeneissä vierähti, vaikkakin suurimmaksi osaksi odottelua. Vaikutti kuitenkin sen verran hauskalle hommalle, että ensi viikolla mennään Unnin kanssa uudestaan. Tälläisiä vesipetoja, kun Unnin kanssa kummatkin ollaan :) Kohtahan ollaan menossa myös Kuopioon ja mökille (!!!), jossa voidaan päivät pääksytysten hyppiä veneestä, vetää venettä ja harjoitella vientiä oikein urakalla. Kysymys tosin kuuluu, että kuka siihen virtaan saadaan hukkuvaa leikkimään, kun perinteisesti se uiminen on jäänyt enemmän elokuulle, kun virrankin vesi on jo vähän lämpimämpää.

Toni napsi kuvia, vaikka alokasluokkaan voisi Toni alkaa kakkosohjaajaksi. Into taitaa olla vain melko olematon, kun kysymykseen “Oletko mieluummin veneessä vai rannalla?” vastaus oli “Kotona”. Muutama kuva lisää galleriassa.


Alma

Kultainennoutaja ♀
s.22.4.1999

team Musta Hurma

Unni
Sileäkarvainennoutaja ♀
s.19.02.2004


Oodi
Sileäkarvainennoutaja ♀
s.25.5.2009

 

toukokuu 2012
Ma Ti Ke To Pe La Su
« Elo    
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031  

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.